Soudan, huopaan
Aloittelevan esihenkilön veneretki
Lähiesihenkilönä toimiminen tuntuu välillä soutamiselta ja huopaamiselta, niin ihmisten kuin asioidenkin kanssa. Tarvitsisitko luotsausapua?
Toisinaan myrsky yllättää ulapalla, näkyvyys heikkenee ja vedenalaisia karikkoja joutuu tähyilemään edessä ja takaa. Aina ei ole edes täysin varma, ottaako kajakki pohjakosketuksen ennen rantaan pääsyä.
Matkasuunnitelma
Nappaa retkelle mukaan Campfiresin mentori ja pohditaan yhdessä, pitäisikö soutaa vai huopaa. Kun hieman hidastaa ja antaa hetken aikaa virran viedä, ajatuksetkin kirkastuvat. Pohditaan yhdessä mieltä askarruttavaa asiaa, kiikaroidaan, näkyykö myrskypilviä ja suunnitellaan reitti rantaan. Kokenut mentorimme vie ratkaisulähtöisesti asiaa eteenpäin, huolehtien siitä, että löydät oikeat koordinaatit.
Videovälitteisissä keskusteluissa meidän rooli on toimia sparraajana liittyypä pieni tai suuri huolesi toimintaasi esihenkilönä, ajankäyttöön tai vaikkapa oman työn kehittämiseen. Pelkkä ajatusten jakaminenkin ulkopuolisen henkilön kanssa voi jo selkeyttää tilannetta ja auttaa eteenpäin. Keskusteluiden sisältö ja tavoite määräytyvät kuitenkin aina itse määrittelemästäsi aiheesta, jonka kartoitamme ennen ensimmäistä tapaamista. Tapaamisten välissä saat muutaman kysymyksen itsenäisesti pohdittavaksi, joiden avulla pääset työstämään ajatuksiasi seuraavaa nuotiokeskustelua varten.
Toteutus ja hinta:
Videovalmennus 379 € / 3 kertaa, (sis. alv)
- Ennakkokartoitus sähköpostitse
- Videovälitteinen coaching 3 x 45 min
- 2 välitehtävää itsenäisesti pohdittavaksi
Tarvittaessa lisäkerta hintaan à 99 € / 45 min. Tarvittaessa lisäkerta hintaan à 99 € / 45 min. Halutessasi voit myös jatkaa yhteistyötä StepMate -palveluna kokeneen mentorimme kanssa 3 kk:n, 6 kk:n tai 12 kk:n sopimuksella. (Tapaamiset kerran kuukaudessa)